talvibanneri_1040

maanantai 11. marraskuuta 2013

jos niikseen tulee

Long time no see. Postausten määrä per kuukausi on laskenut kuin lehmän häntä, ja te, rakkaat lukijat, taidattekin jo olla kurkkua myöten täynnä tätä. Uskokaa pois, bloggaminen aiheuttaa myös allekirjoittaneelle paljon harmaita hiuksia. Ehkä olisi kannattanut lopettaa alkuunsa tämänkin tekstin väsääminen ja häipyä vähin äänin.

Okei, oli mulla oikeetakin asiaa näiden läskiksi lyötyjen ja entistäkin ärsyttävämpien idiomien lisäksi. Halusin kertoa, mitä kaikkea olen tämän hiljaiselon aikana puuhaillut, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että lyhyestä virsi kaunis. Tässä siis pähkinänkuoressa listaa hyvistä jutuista: sain työharjoittelupaikan, saa polttaa kynttilöitä niin paljon kuin sielu sietää, lautapelailu oli kivaa, sain tonneittain hyviä uutisia ystäviltä, tehtiin yökyläreissu Nakkilaan ja otettiin vaan iisisti, isänpäivä meni mukavasti ja aloitin pitkästä aikaa piirustuksen (oli jo korkea aikakin).

Huomenna mulla on vapaapäivä ja keksin toivottavasti jotain kiinnostavamampaa julkaistavaa. Voisin vaikka kertoa sen huonojen juttujen listan.

IMG_3428 kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että shoppailu on erittäin hermoja raastavaa ilman kahisevaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni :-)