talvibanneri_1040

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

"Kai sä jotain muutakin teet kuin opiskelet?" Osa I

Multa kysyttiin tuo otsikon kysymys jokin aika sitten. Tajusin, etten ole tainnut blogissa juuri kertoa tällaisista asioista, joten ajattelin hieman kirjoitella opiskelun ulkopuolisista kiinnostuksen kohteistani mahdollisena postaussarjana. Ensimmäisen osan aiheeksi valitsin piirtämisen ja muun taiteilun.

piirtäminen ja taide

Untitled

Piirtäminen on kiinnostanut minua pienestä asti. Osallistuin lapsena koulun kautta moniin piirrustukilpailuihin ja mun piirtämä kuva julkaistiin myös jossain lastenlehdessä. Suurimmat inspiraation aiheet ovat aina olleet luonto, eläimet ja vesi sekä yhtenä isoimmista innostajista myös lohikäärmeet. Jo vauvakirjassani on piirustus, joka kuvatekstin mukaan esittää lohikäärmettä. Muistaakseni olen piirtänyt sinne myös delfiinin. Vesieläimet ovat yleisesti tosi kiinnostavia, tykkään piirtää kaloja ja kaikenlaisia vedenalaisia olioita.

Pienenä piirsin siis paljon eläimiä ja mielikuvitusotuksia. Ala-asteella taiteilin ystäväni kanssa myös sarjakuvaa, jota taidettiin saada valmiiksi muutama vihkollinen. Yläasteella sain vaikutteita mangasta, mutta aika pian siirryin takaisin itselleni tyypilliseen, realistisempaan tyyliin. Aloin piirtää eläinten lisäksi muotokuvia julkkiksista ja lähipiirin ihmisistä. Lukiossa suoritin paljon kuviksen kursseja ja tein kuvataiteen lukiodiplomin, josta sain stipendin. Lukiossa innostuin myös savitöistä, ja saven muovailusta tuli minulle piirtämisen ohella mukava ja luonteva taiteen muoto.

Nykyään piirrän tosi harvoin. Viimeksi taisin saada valmiiksi syntymäpäiväkortiksi tarkoitetun kasvokuvan, sen jälkeen olen lähinnä värittänyt värityskirjaa, piirrellyt mustavalkoisia mandaloita tai luonnostellut jotakin muuta, kuten näissä kuvissa näkyvän naisen. Piirrän mieluiten lyijykynillä. Myös vesivärit, hiili ja mustat tussit miellyttävät.

Untitled

Muuten taiteessa omaa silmääni miellyttää yksinkertaisuus ja selkeys sekä tietynlainen minimalismi. Yleensä pidän myös taideteoksista, joissa on harmoniset värit ja ne ovat esittäviä, vaikka abstraktitkin teokset voivat toimia. Haluaisin vielä kertoa siitä, kuinka esimerkiksi huonekalut voivat olla melkein vaikkapa veistoksen veroisia katseenvangitsijoita, mutta ehkä kerron sisustusmaustani lisää jossakin myöhemmässä postauksessa.

Miltä tällainen ainakin vähän pintaa syvemmälle menevä kirjoitus vaikutti? Kannattaako tätä postaussarjaa vielä jatkaa?

4 kommenttia:

  1. Kannattaa jatkaa! Kiva kuulla tämmösistä :) en tiennykkää et oot noin kiinnostunu piirtämisestä, vähä oon kuitenki aavistellu tämmöstä instan kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva jos tykkäsit! Hah joo, aika vähän tällasista tulee jostain syystä puhuttua mut instassa voi olla viitteitä :-D

      Poista
  2. Tosi kiva postausidea tämä :-) Jatka ihmeessä, kiinnostaa tietää sun harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista enemmän :-)

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni :-)