sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tutkimusmatka Pariisiin

Hei pitkästä aikaa.

Elokuussa kävimme tutkimassa Pariisia. Neljän päivän reissullamme emme paljoa lämmöstä päässeet nauttimaan, mutta kun mukana oli parhainta seuraa ja kohteena yksi suurimmista haaveista, matkasta tuli ikimuistoinen ja ihana. Maistelimme patonkia ja viiniä ja huikkailimme (tai minä huikkailin) kassoille bonjour. Lukioaikaiset ranskankurssit alkoivat palailla yllättävänkin nopeasti mieleen. Metroa käytettiin joka päivä. Kävimme kurkkimassa muutamia nähtävyyksiä, kuten Eiffel-tornia, Louvrea ja Riemukaarta, mutta mulle tärkein kohde oli Rodin-museo. Veistosmuseo oli yhtä upea kuin toivoinkin, ja sen yhteydessä oli myös kaunis puutarha, suosittelen! Alle 25-vuotiaat EU:n kansalaiset pääsevät sisään ilmaiseksi.
  Pont des artsSalapoliisina Pariisissa Tirpat kylvyssä Pariisissa EIffel Puistossa Pariisissa 2 Pariisin katu Louvre Ruusuja Rodin-museossa Louvren piha Lekottelua Pariisi Double Eiffel L'amour Pariisi Nauratti

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Ensivaikutelmia bujosta eli bullet journalista

Aloitin toukokuussa oman bullet journalini eli bujon. Se on yhdistelmä kalenteria ja muistikirjaa ja oikeastaan mitä vain, siihen voi kirjoittaa vaikka kauppalistoja, pitää kirjaa katsomistaan sarjan jaksoista tai vaikkapa seurata mielialoja taulukoiden avulla. Melkein mikä vain on mahdollista ja netti on pullollaan inspiraatiota.

Oma bujoni on palvellut ainakin tähän mennessä lähinnä kalenterina, mutta olen kokeillut myös muutaman kerran mieliala- ja ruokapäiväkirjoja ja kirjoittanut muistiinpanoja. Olen seurannut Bullet journal -Youtube-kanavan ohjeita aloittelijoille ja bongaillut joitakin omaankin käyttööni päätyneitä yksityiskohtia Instagramin ja Pinterestin bujoaiheisista kuvista. En ole juurikaan koristellut omaani, vaan lähinnä testaillut erilaisia kirjasimia esimerkiksi viikko-otsikoissa. Bujoni on Moleskinen pilkutettu vihko ja kynänä käytän ainakin tällä hetkellä mustaa Uniballin Micro Deluxea.

Bujo 1

Kokemukseni bujoilusta on lyhyesti sanottuna ihana. Rakastan aikatauluja ja järjestelyä, ja bujoon on helppoa merkitä kaikki se, mitä merkitsisin kalenteriinkin, ja vielä paljon muuta sen lisäksi! Viikkonäkymän viereen jätän aina tyhjän sivun muistiinpanoja ja pikkuhuomioita varten. Kirjoitan siihen myös tehtäviä, jotka eivät ole välttämättä tietylle päivälle tarkoitettuja, vaan kyseisen viikon aikana suoritettavia. On ollut myös helppoa seurata tehtyjä työtunteja ja koko kuukauden menojen näkeminen kerralla helpottaa tulevaisuuden suunnittelua. Tykkään!

Huonona puolena bujossa on se, että uusien kalenterinäkymien tekeminen tuntuu välillä työläältä. Tarvitaan tietynlainen inspiraatio, jotta viikot jaksaa kirjata vihkoon. Onneksi inspiraatio on näyttäytynyt melko tiheään. Bujo on myös jonkin verran suurikokoisempi kuin vanha kalenterini ja sen mahduttaminen laukkuihin on välillä haastavaa.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen ja voin suositella bujoa jokaiselle järjestystä ja suunnittelua rakastavalle. Tämä antaa vielä enemmän kuin kalenteri!

Bujo 4 Bujo 3 Bujo 2

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kirsikankukkia ja kevätkuulumisia

Cherry blossom

Kirsikankukkia! Kerrankin oltiin ajoissa paikalla. Viime vuonna kaikki terälehdet olivat jo pudonneet, kun teimme kuvausretken paikalle.

Kesäsuunnitelmissa on ainakin töitä (sain kaksi työapaikkaa!), itsenäistä opiskelua ja toivottavasti yksi ulkomaanmatka. Hain harjoittelupaikkaa ensi syksyksi, ja jos saan paikan, kuljen neljä kuukautta junalla Tampereelta Helsinkiin. Jostain syystä ramppaaminen ei huolestuta, sillä paikka olisi aika lailla täydellinen tämän hetken kiinnostuksenkohteisiini ja opiskeluaikatauluuni nähden.
  L1021012 Cherry blossom (5) L1020968

Kevään aikana olen muun muassa päässyt suunnittelemaan nimistöä uudelle asuinalueelle, juomaan skumppaa koulussa, viettämään kivaa vappua, odottelemaan yhtä ystävää saapuvaksi takaisin Suomeen ulkomailta ja näkemään niitä, jotka täällä ovat. Sain viettää yhteistä aikaa äitini ja veljeni kanssa pitkän tauon jälkeen. Olen saanut kukkia ja käynyt kakulla ja jäälattella. Olen tehnyt tyylikokeiluja, joista suurin osa on ihme kyllä onnistunut. Olen kasvattanut omaa, luonnollista hiusväriäni esiin. Leikkasin tukkaani reilusti pari kuukautta sitten, mutta haaveilen taas hiukan lyhyemmästä mallista.
  Cherry blossom (4)L1020988 L1021023 P5190193ps

Olen käynyt läksiäisissä, äitienpäivälounaalla, vapputorilla ja Virossa. Riuduin kotona stressin ja ahdistuksen kourissa, ja reissussa pääsin vihdoinkin vain olemaan ja rauhoittumaan. Teki erittäin hyvää! Olen toukokuussa kokeillut bujoilua eli bullet journalin kirjoittamista, ja yritän koota siitä myöhemmin kokemuksia tänne blogiinkin.
  Cherry blossom (2)L1020985.DNG P5190214ps

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kuosi-ihastus: Marimekon Tiara

Voi minkä teit, Marimekko. Tiara-kuosilla varustetut astiat, tyynynpäälliset ja kaikki mahdolliset asiat on vieneet mun sydämen. Jouluna paketeista paljastuivat upeat tyynynpäälliset, jotka sopivat sohvalle täydellisesti, sekä ihanat kulhot, joista syödään (tai ainakin minä syön) onnellisena aamupuuroni. Syntymäpäiviäkin vietin muutama päivä sitten, ja tuolloin Tiara-kokoelmaan saapui kaksi uutta tulokasta mukien muodossa. Ai että!

ps. Synttäreistä tuli mieleen, että haluaisin toteuttaa taas viime vuodelta tuttuun tapaan tällaisen postauksen (klik), jossa kävisin läpi vuoden aikana oppimiani asioita ja listaisin toiveita tulevalle vuodelle. Kiinnostaisiko teitä sellainen? Voisin tehdä sen ehkä videon muodossa!

Tiara 3 Tiara 4 Tiara 1 Tiara 2